![]() |
![]() |
![]() |
Kiertueen suojelija K i r s i P i h a Kukaan ei kiistä liikunnan merkitystä terveydelle. Liikunnan ihme on se, kuinka fyysinen rasitus antaa hyvänolon tunteen. Hyvän kunnon lisäksi säännöllinen liikunta tuo vaihtelua arkeen ja opettaa järjestämään aikansa. Joukkuelajit antavat vieläkin enemmän. Joukkuelajia harrastamalla oppii välttämättömän sosiaalisen taidon: yhteispelin. Lisäksi seuratoiminta erilaisine talkoineen ja keräyksineen opettaa puurtamaan päämääränsä eteen. Yhä enemmän liikuntaharrastus lisää myös kansainvälistymistä. Kun tutustuu vieraisiin kulttuureihin jo nuorena, suhtautuu vanhempana ennakkoluulottomammin uuteen ja tuntemattomaan. Nuorten liikuntaharrastuksen merkitystä ei voi todellakaan vähätellä, erityisesti nyt kun yhteiskunnallisen syrjäytymisen uhka leijuu yllä. On väitetty, ettei naisista ole yhteispeliin. Pötypuhetta! Kasvava ringetteharrastus on hyvä todistus päinvastaisesta. Toivotankin Suomen ja Kanadan maajoukkueiden Euroopan kiertueelle onnea ja menestystä. Reilua, mutta tiukkaa peliä! Kirsi Piha Euroopan parlamentin jäsen Dear ringette players No one denies the meaning of all sports for our health. The joy of sport is the good feeling we get by doing some physical rehearsals. It is not only the good health but the sport itself gives us also change to our daily routines and it certainly gives the ability to organise our time schedules. Team sports gives even more. By choosing the team sport it automatically teaches us very important social skills; team work, team play. In addition to that the voluntary work in local clubs shows us the meaning of setting up goals and aiming to them. Nowadays the sport is becoming more international. When a young person is given a possibility to travel abroad and to get to know different cultural environments it will give her the ability to deal without prejudice all knew and unfamiliar matters. One can not diminish the importance of the sports of young people, especially when there is a threat of people dropping out from our social life. It has been said, that women are unable to work in teams. That is nonsense. The growing interest in ringette shows the opposite. I wish to both Finnish and Canadian national teams the best of luck and success for their tour in Europe. Make the games fair but intensive! Mrs. Kirsi Piha Member of European Parlament © 1998 Suomen Ringetteliitto Ry -
Finnish Ringette Association. |